Syyskokouskuulumisia

2.11.2019

Eeva-Liisa Korpela kertoo SML:n toiminnasta
Eeva-Liisa Korpela kertoo SML:n toiminnasta
Väliaikatarjoiluja
Väliaikatarjoiluja

Johtokunnan kokoonpano, toimintasuunnitelma, budjetti, jäsenmaksun suuruus - kaikki on nyt vahvistettu kaudelle 2020.

Yhdistyksemme syyskokous pidettiin 2.11. Jyväskylän kansalaisopiston tiloissa. Tilaisuuden alkuun Eeva-Liisa Korpela Suomen Mehiläishoitajain Liitosta (SML) kertoi SML:n tarjoamista palveluista sekä yksittäiselle mehiläishoitajalle että paikallisyhdistyksille. Esimerkiksi More Than Honey -hankkeen koulutus 16.11 järjestetään niinkin lähellä kuin Jyväskylässä, Lutakossa.

Tämän jälkeen Pertti Kauppinen tiedotti Mehiläishoidon peruskurssin ajaankohdasta 15.4 - 6.5.2020 Jyväskylän kansalaisopistossa sekä kertoi varroapunkin ja sen torjunnan historiasta.

Tauolle oli Paula Pakarinen järjestänyt maistuvat tarjoilut: lohikeittoa lisukkeineen sekä jälkiruoaksi lakkatäytekakkukahvit!

Päivän päätteeksi oli vuorossa syyskokous, jonka kokouksen puheenjohtajana toiminut Ari Häkkinen napautteli läpi reilussa puolessa tunnissa asialistan mukaisesti. Toimintasuunnitelma ja  talousarvio vuodelle 2020 hyväksyttiin johtokunnan esittämässä muodossa. Jäsenmaksuksi vahvistettiin 22 €.

Johtokuntaan erovuoroisten tilalle valittiin Antti Vestola ja Pertti Tuomanen sekä uudelle 2-vuotiskaudelle jatkamaan Josefiina Keskustalo. Varajäseneksi valittiin Ari Häkkinen. Johtokunnassa kaksivuotiskautensa toiselle vuodelle jatkavat puheenjohtaja Anssi Hiekkala, Paula Pakarinen, Tuija Kortekangas sekä varajäsen Lauri Naukkarinen.