Sikiöjaokkeen teko

Jaokkeen tekoa Saarijärvellä 26.6.2019
Kuljetuksen aikana käytettävä "aukollinen" katto.

Sikiöjaokkeen teko

Yksinkertaisin ja helpoin tapa lisätä pesiä, on tehdä sikiöjaoke. Paras aika sikiöjaokkeen tekoon Keski-Suomessa on juhannuksen tienoilla, viikko ennen tai jälkeen. Langstroth-koon laatikkoon 4-5 sikiökennolla tehty, hyvin hoidettu jaoke ehtii vahvistua hyvin talvehtivaksi pesäksi. Hyvää hoitoa on jaokkeen sijoittaminen riittävän kauas, n. 3 kilometrin päähän päätarhoista, jotta jaokkeeseen tulleet lentomehiläiset eivät palaa omaan pesäänsä, sekä talviruokinnan aloittaminen elokuun toisen viikon alkupuolella.

Jaoketta varten tulee luonnollisesti olla pesäosasto, pohja ja katto. Jaokkeeseen tulee laittaa 2 hunajakehää, 1-2 siitepölykehää, 1-2 pohjukekehää, kehiä, joissa on runsaasti peittosikiöitä, sekä tarvittaessa rakennettuja kehiä täyttämään pesäosasto. Jos jaoke tehdään kesäkuussa, riittää 2-3 sikiökehää. Heinäkuussa alussa sikiökehiä tarvitaan 4-5.  Tätä myöhemmin jaoketta ei kannata enää tehdä. Emo sijoitetaan peittosikiöalan keskelle.  Kehien järjestys laidasta toiseen laitaan on esimerkiksi ruoka, pohjuke, siitepöly, peittosikiö, peittosikiö, EMO, peittosikiö, peittosikiö, pohjuke, ruoka, ruoka.

Kehiä luovuttavaan pesään laitetaan peittosikiökehien tilalle pohjukkeita tai vähän rakennettuja kehiä. Ruokakehien paikoille laitetaan rakennettuja kehiä. Kehät jaokkeeseen kannattaa keräillä 2-3 eri pesästä. Jos käytössä on vain yksi luovuttava pesä, tämä pesä luonnollisesti heikentyy. Oikein ajoitettu jaoke ei vähennä hunajasatoa, koska peittosikiöt kuoriutuvat joka tapauksessa vasta satokauden jälkeen.

Lentoaukko suljetaan siirtämisen ajaksi esimerkiksi superlonilla. Jos pesässä on umpipohja ja siirto kestää yli puoli tuntia, tulee huolehtia, ettei pesä kuumene. Tässä apuna voi käyttää kantta, jossa on verkotettu aukko. Siirron jälkeen lentoaukko avataan 2-3 cm levyiseksi.

Tyypilliset virheet, jotka jaokkeen tekemisessä kannattaa jättää tekemättä, ovat seuraavat:

  1. Kehiä luovuttavan pesän emo tulee mukaan jaokkeeseen.
  2. Jaoke on liian heikko ts. siinä ei ole riittävästi sikiökehiä.
  3. Jaoke tehdään liian myöhään. Keski-Suomessa ei jaoketta kannata tehdä enää n. 10.7 jälkeen.

Noin viikon kuluttua jaokkeen tekemisestä pitää tarkastaa, että mehiläiset ovat hyväksyneet emon jaokkeeseen. Emon tarkistuksen yhteydessä poistetaan huolellisesti kaikki mahdolliset emokennot. Jos asetettu emo munii ja muutenkin näyttää siltä, että emo on hyväksytty jaokkeeseen, tilanne on paras mahdollinen.

Jaoke joka on viety kotitarhasta pois vähintään 2-3 km päähän voidaan  niin halutessa palauttaa takaisin kotitarhaan ennen talviruokintaa.

 

Pertti Kauppisen esityksen pohjalta koostanut Ulla Yrjölä